44-vuotiaan Petteri Nummelinin ura jatkuu - "Miksi en pelaisi"?

Share |
09.08.2017

Aasian kiekkoliigassa pelaava Nikko Icebucks -joukkue saa riveihinsä maailmanmestari Petteri Nummelinin. Sopimus syntyi tiistaina.                        

  • Petteri Nummelinin lisäksi joukkueessa on kaksi suomalaista.
  • Nummelin jatkaa yhä uraansa, koska pelaaminen on yksinkertaisesti hauskaa.

Joukkuetta valmentaa ensi kaudella Ari-Pekka Siekkinen. Myös hyökkääjä Jesse Niinimäki kiekkoilee ensi kaudella samassa japanilaisjoukkueessa.

Petteri Nummelin lentää Nikko Cityyn sunnuntaina. Edessä on kausi monikansallisessa Aasian liigassa.

2000€ TILILUOTTO - LAINAA TARPEIDESI MUKAAN - HAE TÄSTÄ>>

- Nikko City sijaitsee pari tuntia Tokiosta pohjoiseen, paljoa en kaupungista vielä tiedä. Liigassa pelaa joukkueita Japanista, Etelä-Koreasta, Kiinasta ja Venäjältä. Viime kaudella siellä oli kahdeksan joukkuetta ja paljon pohjoisamerikkalaisia pelaajia. Nyt mielenkiinto suomalaista kiekkoa kohtaan tuntuu kasvavan, Nummelin sanoo Iltalehdelle.

Aasian liigan 28 ottelun runkosarja tahkotaan loppuun jo tämän vuoden puolella.

- Sen jälkeen eteläkorealaiset pelaajat keskittyvät olympialaisiin. Nikkon joukkue pelaa alkuvuoden 2018 Japanin Cupia, eli ratkaistaan Japanin mestaruus. Olympialaisten jälkeen maaliskuussa pelataan taas Aasian liigan playoffsit, leijonalegenda valottaa outoa sarjasysteemiä.

2000€ TILILUOTTO - LAINAA TARPEIDESI MUKAAN - HAE TÄSTÄ>>

Hauska peli

Vuode 1995 maailmanmestari Nummelin on pelannut pitkän uransa aikana SM-liigan lisäksi Ruotsissa, Sveitsissä, NHL:ssä ja Norjassa. Viime kaudella hän pelasi myös Mestiksen TuTossa. 44-vuotiaana moni keskittyisi jo golfiin. Nummelin ei mieti lopettamista.

- Olen innoissani, haluan nähdä millainen kiekkokulttuuri sielläpäin maailmaa on. Pelaaminen on niin hauskaa. Olen terveenä ja pystyn yhä pelaamaan. Miksi en pelaisi, 15 kertaa MM-kisoissa Suomea edustanut pakki miettii.

Peliuran jälkeen Nummelin haluaa valmentaa.

- Haluan myös oppia taas uusia asioita valmennuksen suhteen, siksi lähdin viime kaudella Norjaan. Mutta valmennuksen aika on sitten myöhemmin, TPS-kasvatti miettii.

2000€ TILILUOTTO - LAINAA TARPEIDESI MUKAAN - HAE TÄSTÄ>>

VOITA LIPUT DECENS TAMPERE CUPPIIN SEKÄ VALITSEMASI LIIGAJOUKKUEEN PELIPAITA SEKÄ FANIHUIVI!

Kauden 2017-18 ensimmäiset jääkiekko-ottelut Hakametsän jäähallissa pelataan 11.-12. elokuuta, kun Decens Tampere Cup esittelee Tapparan ja Ilveksen uudet joukkueet. Turnaukseen osallistuvat tamperelaiskaksikon lisäksi HIFK ja Pelicans. Kaksipäiväinen turnaus käynnistyy perjantaina kello 16.30 ottelulla Pelicans-HIFK. Perinteinen perjantai-illan paikallistaisto Ilves-Tappara alkaa kello 20.00. Lauantain finaaliin etenevät perjantain otteluiden voittajat. Hävinneet kohtaavat toisensa pronssiottelussa. Tappara pelaa lauantaina klo 14, oli kyseessä sitten finaali tai pronssipeli.

Decens Tampere Cup -turnausohjelma:

Pe 11.8. klo 16:30 Pelicans-HIFK

Pe 11.8. klo 20:00 Ilves-Tappara

La 12.8. klo 14:00 Tappara-HIFK/Pelicans

La 12.8. klo 18:00 Ilves-HIFK/Pelicans

dencens.jpg

Näin voit voittaa liput, paidan sekä huivin:

rekisteröidy tästä : TÄSTÄ.

Muista lähettää rekisteröimäsi käyttäjänimesi sähköpostilla ( kilpailut@jaakiekkoliiga.net), niin osallistut arvontaan. Lippuja arvotaan joka ilta 2 kappaletta 10.8 asti - rekisteröidy siis heti niin mahdollisuutesi voittaa ovat hyvät! Liput ovat voimassa kaikkiin peleihin molempina päivinä!

Paita ja kaulahuivi arvotaan 10.8 ja voittaja saa itse valita minkä joukkueen paidan ja huivin haluaa!

Voittaja arvotaan niiden kesken, jotka ovat rekisteröityneet  5.8.2017 - 10.8.2017 välisenä aikana - ja voittajaan ollaa yhteudessä sähköpostilla! Onnea arvontaan!

15.12.2017Kokeile pelejä ilmaiseksi ja saat 25e lahjakortin!!
13.12.2017Voita Tesla Model S!!!
13.12.2017Pelaa suosikkipelejäsi ilmaiseksi!!!
21.10.2017VOITA VIP LIPUT KAHDELLE HIFK-HPK OTTELUUN ( pe 27.10 )!
16.09.2017Voita VIP-Liput Tappara-HIFK peliin pe 29.9!
16.09.2017Voita Vip-Liput ja Hotelli-paketti Tappara-HIFK peliin Pe 29.9!
15.09.2017VOITA OTTELULIPUT&HOTELLI-PAKETTI!
12.09.2017UUSILLE PELAAJILLE VOIMAKAS VARAVIRTALAITE!
12.09.2017Voita NHL 18 PS4 konsolipeli - arvonta 18.9!
12.09.2017Voita NHL 18 PS4 konsolipeli - arvonta 18.9!

Siirry arkistoon »