Liigaseura menettämässä ykköstähtensä! - Vaihtaa kilpailijan paitaan?

Share |
13.02.2018

mrgreen1.jpg

expekt.png

STT uutisoi viikonloppuna, että KooKoon puolustaja Jake Newton siirtyisi tällä viikolla JYPin riveihin.
KooKoon urheilutoimenjohtaja Jarmo Kultanen kuitenkin tyrmää siirtohuhut seinään.

– Se ei pidä paikkaansa. Mitään sopimuksia mihinkään suuntaan ei ole olemassa, Kultanen jyrähti Ilta-Sanomille.

29-vuotias Newton on pelannut Liigassa loistavaa kautta. Hän on tällä hetkellä Liigan puolustajien pistepörssin toisena tehoilla 12+23=35, kun otteluita hänelle on takana 51.

leooo.png

Kultasen mukaan jenkkipakki on mukana pelaavassa kokoonpanossa tiistain Jukurit-ottelussa.

– Jake on meidän pelaaja tällä hetkellä ja on tiistaina mukana kokoonpanossamme.

KooKoo on tällä hetkellä Liigan sarjataulukon kolmanneksi viimeisellä sijalla ja pudotuspeleihin joukkueella on matkaa jo 10 pistettä. KooKoo pisti aikaisemmin tällä viikolla tähtihyökkääjä Zach Budishin lihoiksi ja kauppasi hänet TPS:ään. (Lue tästä.)

Kultanen ei kuitenkaan ole vielä valmis tekemään luovutusliikettä joukkueen ykköstähden suhteen.

– Päivä kerrallaan mennään ja tutkitaan tilannetta. Katsotaan miten pelit menevät, Kultanen sanaili Newtonin tilanteeseen liittyen.

– Turha näitä on etukäteen spekuloida.

mobile.jpg

unibeeeeee.png

scandibet.jpg

lottoja1-fi_header_680x276.jpg

Nauti auringosta Malta Spin Battle -tapahtumassa

Haluatko aloittaa kesän etuajassa? Me tarjoamme mahdollisuuden tehdä loisteliaan kasinomatkan aurinkoiselle Maltalle.

Ennen kuin pääset nauttimaan Välimeren aalloista, sinun pitää kuitenkin osoittaa, että olet yksi Casinon parhaista slottipelaajista. Finaaliin pääsyä voi yrittää kolme kertaa – sitten kolme parasta voittaa upean matkan kahdelle ja mahdollisuuden osallistua Malta Spin Battle -tapahtumaan toukokuussa.

iGameMaltaSpin-400x178.png

Näin pääset pelaamaan

  • Rekisteröidy viikkoturnaukseen.
  • Turnaus yksi: 50 pelaajaa, joilla on eniten kierroksia, pääsee eteenpäin.
  • Turnaus kaksi: 50 pelaajaa, joilla on eniten peräkkäisiä voittoja, pääsee eteenpäin.
  • Turnaus kolme: 50 pelaajaa, joilla on eniten vähintään 1 € kierroksia, pääsee eteenpäin.
  • Finaali: kolme pelaajaa, joilla on eniten peräkkäisiä voittoja, saa palkinnon.

Turnauspeleihin kuuluvat kaikki NetEnt-pelintarjoajan kolikkopelit.

Peliaika

  • Viikko yksi: 5.–11.2.2018
  • Viikko kaksi: 12.–18.2.2018
  • Viikko kolme: 19.–25.2.2018
  • Finaali: 27.2.–1.3.2018

TÄSTÄ MUKAAN>>

- Finaaliturnauksen kolme (3) parasta pelaajaa voittaa pääpalkinnon (kahden hengen VIP-matka Maltalle).

- Maltan matka sisältää meno–paluulennot kahdelle henkilölle suuresta eurooppalaisesta kaupungista Maltalle (sekä lentokenttäkuljetuksen kentältä hotellille ja hotellilta kentälle Maltalla) + 3 yötä 4 tähden hotellissa Maltalla (sisältää aamiaisen).

TÄSTÄ MUKAAN>>

-

20.05.2018Voita 4 ranneketta Lintsille!!!!
20.05.2018Voita 4 ranneketta Lintsille!!!!
20.05.2018Voita 4 ranneketta Lintsille!!!!
10.05.2018Lauri Marjamäki pureskeli Tanska-tappion loppuratkaisua: "Itse hölmöiltiin"
10.05.2018Lauri Marjamäki pureskeli Tanska-tappion loppuratkaisua: "Itse hölmöiltiin"
10.05.2018Mikael Granlund linjasi selkeimmän syyn Leijonien Tanska-tappioon - "Ei tämä ikinä ole paraatimarssia"
10.05.2018Mikael Granlund linjasi selkeimmän syyn Leijonien Tanska-tappioon - "Ei tämä ikinä ole paraatimarssia"
10.05.2018Onko tässä Leijonien pahin alisuorittaja? Karri Kivi: "Ei edes pyri tilanteisiin"
10.05.2018Onko tässä Leijonien pahin alisuorittaja? Karri Kivi: "Ei edes pyri tilanteisiin"
10.05.2018Onko tässä Leijonien pahin alisuorittaja? Karri Kivi: "Ei edes pyri tilanteisiin"

Siirry arkistoon »